Mun päiväni ovat usein melko samanlaisia. Aamupäivät olen kotona Een kanssa (pienempi poikani), iltapäivisin tai alkuillasta lähden tallille, jossa ratsastan, pidän valmennuksia, ratsastan ehkä muiden hevosia ja teen vähän tallihommia.
Viikonloput ovat sitten erilaisia, yleensä pyrin pitämään hevosettoman päivän vähintään kerran viikossa, joten viikonloppuna toinen päivä on pyhitetty perheelle, poisluettuna valmennus/kisaviikonloput, toisena päivänä menen yleensä tallille heti aamusta, ratsastan Deen ja loppupäivän koitan olla kotona. Viikonloppuisin en yleensä valmenna, koska olen kuitenkin kaikki arki-illat menossa, niin joskus pitää myös rauhoittua.
Doris liikkuu 5-6 päivänä viikossa. Yleensä olosuhteiden pakosta menen kentällä, pitäisi käydä useammin maastossa, mutta jos on pimeää, niinkuin tässä maassa tähän aikaan vuodesta yleensä on, niin maastoilu väistämättä jää vähemmälle. Kerran tai kaksi viikossa on tarkoitus ehtiä käymään maneesilla, jotta pääsee tukevalla pohjalla treenailemaan. Tällä hetkellä kun ei taloudellista mahdollisuutta maneesitallilla asumiseen ole. Mutta hyvin pystyy soveltaen treenaamaan tälläkin tavalla. Kun maa on jäässä, tehdään käyntijuttuja, missä on niissäkin omat haasteensa, kun vaan käyttää mielikuvitusta harjoitteluun.
Miten harjoittelen ja mitä?
Miten harjoittelen ja mitä?
Tyypillinen ratsastus kentällä käsittää meillä yleensä taivuttelua, siirtymisiä, siirtymisiä ja taivuttelua. Perusratsastusta. En tiedä mitään parempaa tapaa harjoittaa perusratsastusta, kuin siirtymiset ja niitä jaksan opettaa valmennettavillenikin varmasti heidän kyllästymiseen asti. :D Ja mitä kauemmin olen lajia harrastanut, sitä enemmän olen oppinut sen, ettei oikotietä ole. Jos hevonen ei toimi siirtymisissä, ei taivu, ei ole tasaisella tuntumalla, pohkeen edessä, on mitään muutakaan turha yrittää saavuttaa. Teknisesti Doriskin osaa paljon asioita, mutta en ole tehnyt sen kanssa "temppuja" kuukausiin, koska se ei vain ole ollut ratsastettu läpi. Dee on mielellään hidas pohkeelle ja koska omat jalkani ovat kovin hitaat, on sen nopeammaksi ratsastaminenkin oma haasteensa, mutta parempaan ollaan menossa. Ensimmäisen kerran pitkiin aikoihin tein muutamia yksittäisiä vaihtoja pellolla viime viikonloppuna, koska ensimmästä kertaa kuukausiin (tai jopa vuosiin) tunsin, kuinka laukka rullasi ja koko hevonen eteni siinä omalla moottorillaan ja, tadaa, vaihdot olivat puhtaita. Kuinka helppoa onkaan tehdä laukanvaihto, mutta kuinka vaikeaa onkaan tehdä oikea laukanvaihto, puhtaasti?
Jostain syystä, viimeisen parin vuoden aikana Doris oppi jättämään takaosansa jälkeen vaihdoissa. Vain puoli askelta, mutta siis yli puoliaskelta liikaa. Suurin virhe, mitä vaihdossa voi olla, on se että takaosa jää jälkeen. Ja myös ylivoimaisesti vaikein korjata. Tänä vuonna, en ole juurikaan harjoitellut vaihtoja, ainakaan yksinäni. Parinkin eri valmentajan kanssa, mutta mitään mullistavaa apua en näistä kerroistakaan saanut, vain vahvistusta sille, että ongelma on ja se pitää korjata. Mutta sen opin, etten edelleenkään voi mennä valmennukseenkaan vain korjaamaan laukanvaihto-ongelmaani, koska jos hevoseni ei liiku eteen, eikä laukka rullaa, ei ongelmaa voi korjata. Pitää mennä syvemmälle, saada hevonen pohkeen eteen. Nyt se idealamppu on syttynyt ja kiitos kuuluu uudelle valmentajalle, jonka tunneista olen saanut jo kahdella kerralla irti enemmän kuin mistään muusta vuosiin. Valmentajia on monenlaisia, enkä usko että kukaan työkseen valmentava on huono, mutta kukaan valmentaja ei sovi kaikille. Jokaiselle löytyy oma tyyli, oma tapa opettaa ja oppia. Pitää vaan löytyä sopivat kemiat ja toimintatavat. Onneksi löysin omani. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti