Kaksi hyvää askelta

Usein valmentaessani puhun niistä kahdesta hyvästä askeleesta. Ne ovat syy, miksi tätä jaksaa tehdä. Varmasti aika raadollista niiden mielestä, jotka eivät ole koskaan ratsastusta tai mitään vastaavaa urheilulajia harrastaneet. Vain kaksi hyvää askelta? Tuhansista ja sadoista askelista, joita ratsastuskerralla kokee, vain kaksi on hyvää? No voihan niitä enemmänkin olla, mutta joskus voi olla viikkoja, ettei koe edes niitä kahta. Silloin se raadollisuus nimenomaan tulee esiin. Kyra K. puhuu mansikkahillosta, eli ratsastus on tunne, jota ei voi selittää sellaiselle, joka sitä ei koskaan ole kokenut. Mansikkahillolla Kyra siis tarkoittaa vertauskuvallisesti sitä, että jos joku ei ole koskaan maistanut mansikkahilloa, on sen makua kovin vaikeaa selittää, koska jokainen kuitenkin maistaa sen eritavalla.

Ne kaksi askelta myös muuttavat muotoaan kehittymisen myötä. Hillon pitää seuraavalla kerralla maistua vielä enemmän mansikalle. ;) Jos haluaa kehittyä ratsastuksessa ja kehittää hevostaan, tämä on tietenkin itsestäänselvyys. Mitä ne kaksi askelta sitten ovat? Toiselle se takoittaa sitä, että hevonen liikkuu eteenpäin itse, toiselle sitä, että se myötää oikein. Jollekin se on kaksi ilmavaa piruettiaskelta. Meille se tarkoitti eilen illalla kahta raviaskelta, jossa Doris kantoi itsensä, oli pehmeästi pohkeen edessä ja raviaskeleissa oli ilmaa ja joustoa, jonka kyllä tiedän löytyvän sen kapasiteetista, mutta nämä asiat ovat olleet pitkään hukassa.

Mistä ne kaksi askelta löytyivät? Aloitin eilen itseasiassa juoksuttamalla Deetä muutaman kierroksen ravissa, koska tarhassa oli sattunut pieni äksidentti ja jalkoihin oli tullut vähän osumia. Tarkistin siis ensin, että se liikkui puhtaasti ja sitten kapusin selkään. Tokihan selästä käsin tuntee epäpuhtauden, mutta ei maastakäsin katsomisesta haittaakaan ole. Ja kun ratsastaa paljon yksin, on silloin tällöin miestäni hyvä myös katsoa maastakäsin hevosen liikkumista, jotta osaa yhdistää tunteen siihen miltä se näyttää. Tämän vuoksi videoiminen on ehkä parasta (ja mulle harvinaista) herkkua yksinratsastavalle tai ylipäätään tavoitteelliselle ratsastajalle.

(kuva on ikuisuuden vanha, mutta teemaltaan ainakin talvinen.. ;) )

Aloitin taivuttelemalla molempiin suuntiin käynnissä, ja sitten sama ravissa. Liioittelin taivutuksen kanssa, että sain lavat irti molempiin suuntiin. Deellä on ollut tapana jäädä mielellään makaamaan kädelle ja siitä mulle on kehittynyt tapa jäädä kantamaan sitä kädellä. Tästä ollaan nyt erityisesti koitettu päästä pois ja valmentaja on nimenomaan laittanut meidät tekemään paljon taivutuksia ja vaihtelemaan usein suuntaa. Kun vaihtaa usein suuntaa on pakostikin tultava elävämmäksi käden kanssa, jottei tyydy vain roikkumaan suussa kiinni... Vakaat käden on hyvä asia, mutta mä olen vaan onnistunut viemään sen asian väärälle levelille. :/ Ja toinen iso ongelma on ollut liika taaksepäinratsastus. Eli nyt siis aloitan ratsastuksen niin, että saan hevosen liikkumaan eteen, kuten eilenkin. Tosin nyt kun pohja ei ole sama kuin kesällä tai maneesiolosuhteissa, on tyydyttävä vähän vähempään. Valmennuksissa mennään välillä vähän jopa ylitemmossa, että saadaan takaosa liikkeelle, sitä ei meidän kentällä juuri nyt voi tehdä, ettei mennä nurin. Tätä kautta sain Deen toimivaksi, istuin alas harjoitusraviin, josta tein muutamia käynti-ravi siirtymisiä, pitäen pientä taivutusta yllä. Siitymisissä tamma meinasi tulla hetkellisesti taas vähän vahvaksi, joten jatkoin edelleen taivutellen ja pidin oman käden enemmän irrottavalla linjalla siirtymisten läpi ja se toimi. Sain muutaman hyvän pehmeän siirtymisen ja sitten jatkoin laukassa.

Koska pohja ei ole nyt tosiaan paras mahdollinen, en työskentele kentällä kovin pitkiä pätkiä laukassa. Lähinnä tein muutamia nostoja ja koitin saada nostot ja laukan mahdollisimman energiseksi, nopeammalla omalla pohkeella. Laukasta siirryin aina raviin. Laukan jälkeen ravi on usemmiten parasta, koska hevonen jää helpommin pohkeen eteen, koska se pyrkii jo luonnostaan enemmän eteen. Pari tasapainottavaa puolipidätettä laukan jälkeen ja silloinhan ne meidän kaksi askelta tulivat! Se tunne, kuin istuisit pilven päällä... :) Sitten vaan suuret kiitokset hevoselle ja loppukeventelyt. Taas jaksaa jatkaa, vaikka toivottavasti seuraaviin kahteen askeleeseen ei mene viikkoja, vaan vaikkapa ennemmin tunteja ;)