Ainakin satatuhatta siirtymistä!

...tai ei nyt ihan, mutta monta!! Ne on taas saaneet hommaa oikeille raiteille. Eilinen ratsastus venyi reippaasti yli tuntiin, joka on mulle äärimmäinen harvinaisuus. Mutta mä ajattelin, että pakko saada jotain tolkkua tähän. Aloitin tekemällä käynnistä pysähdyksiä ja ilman vetämistä, puristamista ja niin, että sain Doriksen odottamaan ja olemaan taas omilla jaloillaan. Se, että se vetää edestä on todennäköisesti takaosan heikkoudesta johtuvaa, mitä mä sitten omalla kiinnipitämiselläni vielä edesautan. Kiva kierre... :/ Kun sitten sain pysähdykset sujumaan, tein samaa ravi-käynti siirtymisillä ja jouduinkin aloittamaan saman alusta, kun kaikki mitä käynti pysähdyksissä oltiin saatu aikaan, oli unohtunut sillä hetkellä, kun siirryttiin raviin.

No näitä mä sitten harjoittelin paaaljjjoon. Niin kauan, että mua kyllästytti. Mutta kun sain muutaman ok siirtymisen, tein vähän vielä laukkaa. Laukassa koitin vaan saada sen pysymään kevyenä, mutta kuitenkin niin, että laukka pyörii reilusti. No, ei se varmaan parasta mahdollista ollut, mutta parempaan suuntaan. :) Lopussa ravasin vielä volttikahdeksikolla, välillä tein aina useamman voltin samaan suuntaan, niin että sain Deen vähän paremmin pohkeesta läpi, se välillä jäi vähän nojaamaan sisäjalkaan. Ratsastin siis sisäpohkeella lapoja ulos, samalla pitäen taivutuksen voltin suuntaan. Tää (=lavat ulos) on aika hyvä ajatus, juurikin siihen että saa hevosen vähän paremmin tasapainoon pienemmälläkin voltilla. Toki välillä pitää myös muistaa antaa hevosen vähän suoristua ja olla takaosan kanssa tarkkana, ettei se ala työntymään liikaa sisään.

Keventelyiden ja loppukäyntien jälkeen hoitelin Doriksen pois ja totesin, että sillä on kyllä ainakin kaulassa muutamia jäykkiä kohtia, eli hieroja tilaukseen. Jos huomenna muistaisin...

Tänään mun ja Doriksen ystävä tuli piiiitkästä aikaa meidän kanssa tallille, sen kunniaksi lähdettiin maneesille. Tää ystävä on aina ollut mulle vähän sellainen "kotivalmentaja", vaikkei olekaan minkään valtakunnan ope tai valmentaja oikeasti, mutta on nähnyt niin paljon hyviä hevosia ja ratsastusta, että toimii loistavina "silminä" meille ja osaa aina antaa myös hyviä neuvoja, kun niitä tarvitaan. :) Tämän vuoksi meillä on myös muutama videopätkä tältä päivältä, joita en tosin tähän postaukseen ehdi saamaan ja sekin on kännykällä kuvattua, joten laatu ei ole parasta, mutta videota kuitenkin. (tehtiin muuten siirtymisiä, monta ;) ) Doris oli alkuun taas tosi vahva, mutta ravi-käynti-ravi siirtymisten kautta saatiin se kyllä taas tosi paljon paremmaksi. Mietittiin, että viime aikojen ongelmat toivottavasti johtuu vaan siitä, että on oppinut liikkumaan taas vähän uudella tavalla ja sitä kautta on tullut vähän lihasväsymystä. Täytyy vaan saada maitohapot liikkeelle, joten pitänee ottaa väliin jotain ihan vaan kävelypäiviä, jos tuntuu, että on tosi jäykkä. Ihan kokonaan lepopäiviä en usko että kannattaa ainakaan lisätä, koska hevonen on kuitenkin luotu liikkumaan.

Tässä pari pätkää... :)

Hyvä mieli kuitenkin taas tästä jatkaa :) .

Sataa sataa ropisee...

Eilen menikin jo sitten vähän paremmin. Ei tarvitse vajota synkkyyteen, ehkä. ;) Mä laitoin Dorikselle ne gramaanit ja tosiaan ihan vaan sen takia, että se on ollut niin vahva, että on saanut kiskottua mut täysin irti satulasta. Nyt pääsin sitten olemaan pehmeämpi heti alusta. Se on kyllä ihan fiksu hevonen, kun se ei juuri kokeillutkaan, että pystyykö nyt vetämään, vaan meni aika kiltisti koko ajan ja sain siis ratsastaa löysällä gramaanilla. Välillä oli vähän koikkelehtimista, kun kentältä oli yksi lamppu palanut, joten tallin puoleinen kulma oli tosi pimeä. Vettä satoi alkuun kaatamalla ja siinä vaiheessa totesin omistavani rainlegsit (ratsastushousujen päälle puettavat, reisiä suojaavat "lahkeet", superkätevät maneesittomille!), mutta ne varmaankin suojasivat hyvin sitä kaapinpohjaa siellä tallissa... :P Parempi silti tää vesisade, kun 25 astetta pakkasta, ehdottomasti!

Aloitin käynnissä taivuttelemalla ja tekemällä pysähdyksiä. Usein mulla on tapana vähän jäädä kantamaan kädellä myös pysähdyksissä, joten koitin keskittyä paljon siihen, että Dee jää ihan omille jaloilleen, kunnon myötäyksiä siis. Kevyessä ravissa koitin tehdä vähän taivutuksia, yhtä hevosta juoksutettiin kentällä hetki samaan aikaan, joten jätin tällä kertaa voltit vähemmälle ja keskityin tekemään taivutuksia uralla. Tein myös siirtymisiä ravi-käynti-ravi, samalla ajatuksella, kun pysähdyksiä käynnistä, eli mahdollisimman pehmeällä tuntumalla, vetämättä ja kantamatta. Noissa siirtymisissä on myös tosi tärkeää muistaa, että ajatus pitää säilyä eteenpäin, jotta takaosa olisi mukana myös silloin kun siirtyy hitaampiin askellajeihin, eli koittaa pitää myös nopeat takajalat. Tästä tulikin mieleen erinomainen harjoitus, jota en ole pitkään aikaan juuri tehnyt, vaikka ennen en juuri muuta tehnytkään. Takajalkojen nopeuden tavoittelussa tosi hyvä apu on juuri se, että tekee siirtymiset vaan askellajin sisällä, ajattelee siirtymistä käyntiin, mutta ei siirräkkään, vaan tekeekin muutaman lyhyemmän raviaskeleen ja ratsastaa siitä jälleen ulos isompaan raviin. Tärkeää siinä muistaa, varsinkin mun hevosen kohdalla joka on vähän hidas (kuten ratsastajansakin), että ne lyhyemmät askeleet olis myös vähän nopeampia, eikä vaan jäädä leijumaan, mitä Doris mielellään tekee. Tätä siis huomenna! :)

Koska me oltiin sitten 20min ratsastuksen jälkeen jo aikalailla läpimärkiä (tällä kertaa enemmän sateesta), niin jatkoin hetken vielä työskentelyä laukkasiirtymisten kanssa. Koitin niissäkin siirtymisissä saada pidettyä vaan niskan pyöreänä ja tuntuman pehmeänä, jotta tästä olis taas helpompi seuraavalla kerralla jatkaa. Sitten vaan keventelin mahdollisimman pitkälle eteen-alas ja pyöreäksi. Saattaahan olla, että tää uus treeni-into on vähän jumiuttanut tuota heppaa, jokin syy tuolle altajuoksemiselle varmaan on, kun ei se ole Deelle ollenkaan tavallista. Eilen kopeloin kyllä sen lihaksia vähän läpi ennen ratsastusta, eikä sillä nyt mitään vallan erikoista missään tuntunut, selkä on ainakin ihan priima. Ehkä se on aavistuksen kauttaaltaan tasaisesti vähän "kova", joten hieronta ei varmaan olisi tässä kohtaa yhtään pahitteeksi. Jos tuossa loppiaisen jälkeen saisi sille vähän lihashuoltoa, kun itselläkin vähän työkiireitä, niin voisi pitää samalla sitten pari kevyempää päivää.

Tämmöisen kuvan löysin arkistosta, taustasta voi päätellä, ettei tää ole ihan tuore, kun ei tota lunta täällä ole juuri tänä talvena näkynyt. Ja mua se ei kyllä edes haittaa. :)

Tänään meillä oli treenivapaapäivä, jonka vietin vähän toisenlaisissa merkeissä, eli raveissa. Oli ihan mukavaa, vaikka mä en niistä peleistä juuri ymmärräkään, niin meidän porukan (eli tällä kierroksella mun tekemässä) toto75 lapussa oli 5/7 oikein. Kuulemma sillä saa "omat pois". :)

Kuherruskuukauden päätös

Nonni, kun mä olen koko ajan hehkuttanut, että Doris on ollut viime aikoina niiiin hyvä, niin nyt se on sitten ohi. Aatonaattona maanantaina juoksutin Deen kevyesti kotikentällä, koska kenttä on nyt sula, jeee!! Aattona sitten ratsastin aamulla, kävin ensin pikku maastokävelyllä, kun kerrankin oli edes sen verran valoisaa, että näki hevosen turpaa pidemmälle. Sitten tein perustaivutteluita kentällä ja se oli kyllä kamalaa... Hevonen juoksi täysin alta pois, ei kuunnellut pidätteitä lainkaan, eikä oikein pohkeitakaan. Koko tamma tuntui jotenkin poissaolevalta, onko se nyt jostain kipeä, en osaa kyllä sanoa, koska se kuitenkin liikkui hyvin ja symmetrisesti. Kiimojen kanssa sillä on aina ollut vähän säätämistä, mutten muista kyllä sen olleen tälläinen pitkiin aikoihin. Pehmeys on kadonnut täysin, kaikesta. :( Mutta koska mun oli kuitenkin joskus päästävä kotiin, kun oli kuitenkin jouluaatto, niin enpä sitten jäänyt tappelemaan kovin pitkäksi aikaa. Tein muutamia käynti-laukka siirtymisiä, jotta sain edes vähän apuja läpi ja jätin homman siihen. Ajattelin, että nollataan tilanne ensikerraksi ja aloitetaan ihan rauhassa alusta.

Joulupäivän vietin sitten aamutallia lukuunottamatta kotona syöden ja rauhoittuen joulun kunniaksi perheen kanssa. Onnistuin kyllä unohtamaan huonon ratsastuksellisen päivän eilisen aikana totaalisesti. Tänään olin suunnitellut maneesireissun, on vaan niin kiva ratsastaa peilien kanssa, vaikka kenttä nyt onkin sula, niin en kyllä aio maneesireissuja unohtaa. :) Lähdettiin aamulla aikaisin Deen kanssa kaksin. Se mikä siinä hevosessa on kivaa (tänäänkin, vaikkei muuten ollut hyvä päivä), että sen kanssa voi yksinkin matkustaa, ilman harmaita hiuksia, eli on helppo lastata ja hyvä matkustamaan. No tallin pihalla olikin sitten hulinaa, siis siellä maneesin päässä. Koska oltiin mun aikaisemmalla työpaikalla, jossa Dee on jopa ollut yhtenä kesänä muutaman viikon laitumella, niin en olis uskonut, että on ihan niiin jännää, mutta tilanteethan elää. Tarhassa oli varsoja ja koirakin haukkui, todella vaarallinen tilanne. ;) No selvittiin maneesiin, mutta olihan se aika jännää menoa Deen mielestä. :P Ja tälläisen jännitysnäytelmän jälkeen menee tietenkin hetki, ennen kun pakoeläin voi rauhottua, saada sykkeen alas ja itsensä rennoksi. No tehtiin aluksi aika pitkään ihan vaan käynnissä voltteja, eteenalas ratsastaen. Käynnissä se alkoi jo tuntumaankin ihan hyvältä, mutta sitten kun siirryttiin raviin, niin taas alkoi sama alta pois juokseminen. Täysiä kättä vastaan. Yritin vaan itse pitää pään kylmänä, ajatuksella älä vedä, mutta pidä rauhassa. Vaikeaa, tosi vaikeaa. Tein ravissa aika pientä (2x10m) voltti kahdeksikkoa, jotta sain vähän irroteltua tammaa edestä, mutta aika pitkälti tuloksetta.

Sitten mä vähän niinkuin heitin hanskat tiskiin asian kanssa ja hurautin laukkaan, annoin Doriksen vaan laukata maneesia ympäri, pikkuisen aina koitin päädyissä ottaa kiinni, ettei sentään menty nurin, kun tuolla maneesin pohja on vähän pehmeä, mutta kuitenkin pitävä. Kaarteita nyt ei kuitenkaan kannata ihan hirmu rallia mennä, vaikka pitoa olisikin. Tästä sainkin siltä vähän paikkoja auki ja jatkoin sitten ravissa, tehden muutamia pysähdyksiä ja peruutuksia väliin. Näin tehtiin viimeksi valmennuksessakin, kun Dee yritti sielläkin pienen pätkän juosta alta. Tällä kertaa sekään ei tehnyt ihan samanlaista vaikutusta, että pidätteet olisi menneet paremmin läpi, mutta ei se nyt ihan katastrofi ollut kuitenkaan. Kun sain muutaman paremman askeleen ja pääsin olemaan kevyempi apujen kanssa, päätin taas lopettaa siihen. Ja samalla päätin myös, että vaikka mä en olekaan apuohjien suuri ystävä (paitsi sivuohjat juoksutuksessa), niin huomenna mä laitan gramaanit. Joku jumi sillä varmaan nyt on, mutta pakko se on saada läpi. Mietin kyllä, että hampaatkin vois ehkä jo vaivata. Meillä on yleensä ollut 7-9 kk raspausväli ja nyt on just se 9kk kulunut. Eläinlääkäri onkin tulossa heti tammikuun alussa. Alunperin raspaus piti olla jo pari viikkoa sitten mutta olis mennyt valmennuksen kanssa pahasti päällekkäin, joten päätettiin hiukan siirtää sitä, kun ei tuo nyt yleensä päivistä ole kiinni.

Mutta kaksi huonoa ratsastusta nyt takana, joten treenit jatkuu entistä tarkemmin. Näissä kohdissa sitä aina miettii, että mitä on tehnyt väärin. jos ei ole kriittinen itseään kohtaan, niin ei myöskään kehity ja aina tulee myös suvantovaiheita, toivotaan, ettei tää ole pitkä vaihe... :/

Tulevaisuuden suunnittelua

Tänään käytiin taas maneesilla. Kenttä alkaa näyttää jo siltä, että vielä pari päivää vesisadetta lisää, niin siinäkin pystyy jo jotain tekemään. Eilen poikkeuksellisesti valmennuksen jälkeinen päivä oli vapaa, koska olin hiukan kiireinen, enkä sitten vaan ehtinyt liikuttaa Deetä... Huono omatunto, mutta ei voi mitään. :/

Doris olikin tänään sitten aika pirteällä tuulella. Liikkui kyllä alusta asti tosi hyvin. Taas näitä päiviä, kun mua entistä vähemmän harmittaa se, että sillä on pieni röntgenlöydös vasemmassa takajalassa, jonka takia se ei pitkällisistä myyntitoimista huolimatta löytänyt uutta kotia. Ei nimittäin tänään kyllä puhettakaan siitä, että olisi jotenkin epämääräinen liikkeessä, vaan heti alusta asti superhyvä. Eläinlääkäri kyllä sanoikin aikanaan ostotarkastuksessa (josta ei siis tullutkaan ostotarkastus), että oikealla treenillä kyllä tulee pysymään kunnossa, mutta vaiva toki pitää huomioda. Tällä hetkellä myynti on siis jäissä ja katsotaan tilannetta jossain vaiheessa uudelleen. Raha on siis suurin syy, miksi olisin Doriksesta luopunut, mutta nyt koitetaan sitten vaan selvitä, vaikka budjettia vähän kiristääkin.

Aloitin ratsastuksen ravissa samalla eteenalas-työskentelyllä, mitä valmennuksessa torstaina tehtiin. Nyt kun oli isot peilit apuna, olikin hyvä nähdä, kuinka alas sitä oikeasti joutuukaan ratsastamaan, että todella venyttää koko ylälinjaa. Siirryin aika nopesti laukkaamaan, ja jumppasin vähän laukassa vastataivusten kanssa, sekä tein muutamia väistöjä diagonaalilla (kokeilin myös pari vaihtoa, kun tuntui sen verran eteenpäinpyrkivältä... oli niissäkin ihan ok, vaikka se oikeasta vasempaan vaihto on kyllä tosi vaikea.) Laukan jälkeen tein vähän ravissa siirtymisiä. Doris meinasi vähän juosta taas alta pois ja jäädä liikaa kädelle nojaamaan, eritysesti oikealle, jota en aiemmin muista sen kyllä tehneen, joten tein muutaman aika nopean pysähdyksen ja peruutuksen, jotta sain sitä takaisin kuulolle. Tästä mun hevosesta on muuten aina puuttunut pakki, ainakin mun kanssa, mutta nyt mä olen löytänyt senkin. Paljon on vielä hiomista peruutuksen nopeudessa ja suoruudessa. Dee peruuttaa aina mielellään oikealle, sama itseasiassa myös pysähdyksissä, eli korjaa helposti takaosan oikealle vinoon. Tähän täytyy kyllä keksiä jotain hyviä harjoituksia. Peruutusta nyt on helppo harjoitella seinän vieressä, mutta noissa pysähdyksissä se pystyy kyllä urallakin siirtämään oikean takajalan vähän ulos. Ratsastajalle siis huomio oikeaan pohkeeseen... ;) Pieni asetus oikeaan voisi myös auttaa, täytyykin ens kerralla kun on peilit, niin kokeilla suoria pysähdyksiä.

Taas näitä mun mahtavia puhelinkuvia, mutta tämä on sentään tänään otettu :)

Peruuttaminen on kyllä hyvää jumppaa. Heti huomasin kuinka peruutusten jälkeen ravissakin takaosa tulee hyvin alle. Liian harvoin sitä tulee peruutuksia tehtyä, varmaan siksi kun ne on aina olleet jotenkin vaikeita mun mielestä. Näiden muutamien peruutusten kautta sain tuntumaakin vähän paremmaksi ja irrotettua hieman sitä oikeaa suunpieltä, ettei enää yhdessä vedetty siitä erisuuntiin. :P Sitten vaan loppuravit, eli aika kevyt treeni, että pääsi joskus kotiinkin. Lähdettiin liikkelle aika myöhään, kun ollaan koitettu tänään tehdä myös vähän jouluvalmisteluja kotona, jotka on jääneet kyllä aika vähälle tän hevostelun rinnalla.

Tää on mun koutsi, tänään se tutustui tarkemmin maneesin pohjamateriaaliin, eli teki laadunvalvontaa... ;)

Otsikko lupaili tulevaisuuden suunnittelua, jota tässä tekstissä nyt ei vielä ole järin ollut. Ajatus lähti siis siitä, kun nyt on ollut aikaa vähän mietiskellä ensi kautta. Jos vaan kaikki menee hyvin, eikä tule loukkaantumisia tai muita vastoinkäymisiä, olisi suunnitelmissa aika aktiivinen kisakausi. Kipasta olen katsonut jo alustavasti läpi niitä kisoja, jotka on mahdollisia. Laitan tähän listan, joka ei ole kiveen hakattu, mutta antaa vähän suuntaa, osa kisoista on vähän päällekkäin samoina viikonloppuina ja muutenkin jotkut saattaa jäädä kokonaan pois tai tulla uusia vaihtoehtoja tilalle, eli tietenkin kalenteri elää, kun kutsut ja luokat julkaistaan. Tavoite olisi kuitenkin saada (ainakin) noin kymmenen alue- ja kansallista starttia heA-vaB luokista, ja prosentit pitää selkeästi olla yli 60%. Ennen kun heA:sta ei tuota tasoa tule, en starttaa vaativaa. Olen päättänyt, etten vie Dorista (ja itseäni) enää liian vaikeaan paikkaan. Tosin nyt treenikaudella, joka on alkanut loistavasti, itseluottamus on aika korkealla, joten toivotaan, että fiilis pysyy yhtä nousujohteisena kesänkin yli. ;)

Kisat 2014

9.3 Tampere/Kansallinen
23.3 Mikkeli/Kansallinen
(23.3 Ypäjä/Alue)
11.-13.4 Ypäjä/Alue ja kansallinen
21.4 Hämeenkyrö/Alue
26.-27.4 Vantaa/Kansallinen
(10.5 Kangasala/Alue)
(11.5 Porvoo/Alue)
11.5 Tampere/Kansallinen
17.-18.5 Jyväskylä/Kansallinen
24.-25.5 Helsinki/Alue ja kansallinen
(12.-15.6 Ypäjä/kisaviikko)
13.-15.6 Tampere/kansallinen
6.7 Nastola/Alue
(6.-7.7 Kangasala/Kansallinen)
17.-20.7 Lappeenranta/Kansallinen
27.7 Janakkala/Alue
2.8 Helsinki/Kansallinen
16.-17.8 Porvoo/Alue ja kansallinen
31.8 Mäntyhaju/Alue ja kansallinen
14.-15.9 Aluemestaruudet (henkilökohtainen)
21.9 Vesilahti/Seurajoukkuemestaruus
28.9 Tampere/Alue

Valmennuksessa

Tänään olikin sitten pitkästä aikaa valmennus. Ihan huippua!

Maanantaina ja tiistaina valmennuksen alla olleet "pakkovapaat" piti eilen keskiviikkona korvata maneesikeikalla. Käytiinkin Takkulassa, jonka vanhan maneesin pohja on juuri uusittu ja se oli todella pehmeä. Koska tuntui, että hevonen liikkui juoksuhiekassa, en viitsinyt kovin rankasti ratsastaa, lähinnä kävin askellajit läpi, niin että Dee oli suurinpirtein kuulolla kaikissa. Vähän mietitytti, että miltäköhän mahtaa valmennuksessa tuntua, kun on ollut niin kevyellä viime ajat, mutta eipä tuo niin kovasti näyttänyt vaikuttaneen.

Valmennuksen alle veryttelin hiukan tavanomaiseen tapaan itsenäisesti, niin että puolituntisen alkaessa päästiin suoraan työskentelemään. Aluksi ratsastettiin hiukan eteen alas, T (=valmentaja) neuvoi ratsastamaan todella alas, pehmeäksi ja rennoksi, tätä pitää tehdä myös kotona välillä, jotta selkä todella nousee ja koko ylälinja venyy riittävästi. Oikeaoppisessa eteen alas-ratsastuksessa koko kaulan pitää olla alempana kuin säkä, tässä kohtaa on siis välillä myös hyvä kysyä vaikka kanssa ratsastajalta, että koska kaula todella on riittävän alhaalla. Miten siihen sitten päästiin? Teimme harjoituksen pääty-ympyrällä siten, että ympyrään ajatellaan neljä "pistettä", joihin hevonen tulee sisäpohkeen avulla ratsastaa, oma istunta on hyvin kevyt (jos on harjoitusistunnassa) jopa vähän eteenpäin nojaava. Kevyt asetus ympyrän suuntaan ja kun hevonen myötää asetukseen, pitää itse myödätä ja ajatella ohjat ikäänkuin tikuiksi, joilla kaulaa voi "työntää" alemmas, tuntuma kuitenkin säilyttäen. Koko ajan hevosen tulee tietysti säilyttää hyvä tahti ravissa, ei saa jäädä pohkeen taakse. Ulko-ohjastakin voi aina väliin myödätä, vaikka siinä kevyt tuki onkin hyvä säilyttää. Jos pää nousee ja selkä sitä myöden laskee, tehdään uusi asetus, samoin jos muutoinkin halutaan kaula ja pää vielä enemmän alas. Teimme sama venytyksen vielä molempiin suuntiin myös laukassa.

Sen jälkeen, kun heppa oli rento ja venytetty, aloimme pikkuhiljaa nostamaan muotoa ylemmäs. Tehtävien myötä kokoaminen tapahtui kuin itsestään, aloitimme avotaivutuksella ravissa uralla. Tässä mulla on vähän taas opeteltavaa, kun olen aina tottunut istumaan taivutuksissa hevosen keskelle, vaikka mulle on useampikin valmentaja sanonut, että pitäisi päästä enemmän taivutuksen sisälle. T:n vinkki tähän oli, että pitkällä sivulla avossa ajattelee oman navan kohti lyhyen sivun keskustaa (tosi vaikeaa, kun kroppa ei tottele ;) ) Väliin tehtiin myös voltteja ja muutamia sulkutaivutuksia diagonaalilla. Koskaan en ole ollut mikään sulkutaivutuksen suuri ystävä, mutta pikkuhiljaa olen oppinut niistäkin tykkäämään, vasemmalle kyllä tuottaa suuria vaikeuksia edelleen... Voi kun jostain saisi nopeammat jalat, itselleen! Tiedättekö sen tunteen, kun aivot lähettää jalkoihin käskyn, mutta kaikki tapahtuu kuin hidastetussa filmissä? Juuri siltä musta usein tuntuu, kun hevonen hidastuu ja pitäisi itse nopeuttaa sitä jalalla, mutta kun ei niin ei. Huoh... Ja tämä hidastuminen siis usein tapahtuu juuri siinä sulussa, varmaan jään jotenkin puristamaan, kun pitää tehdä niin monta asiaa yhtäaikaa.

Lopussa mentiin vielä samoja avoja myös laukassa. Ja sitten ympyrällä pieniä pätkiä kokoamista laukassa, tai oikeastaan askeleen lyhentämistä. Dee jää laukassa mielellään keikkumaan (tästä olen varmaan aiemmissakin kirjoituksissa maininnut), joten sen kanssa kokoamisessa pitää olla tosi tarkka, ettei tule samalla hitaaksi. Mutta koska se nykyään on niin paljon parempi kaikenkaikkiaan, niin saatiin muutama tosi hyvä pätkä. Eli tehtiin tosiaan vaan pari-kolme askelta lyhentämistä ja sitten taas ratsastettiin laukkaa ulos. Viimeisenä vielä pari vaihtoa, diagonaalilla pohkeenväistö laukassa ja uralle tullessa vaihto. Vasemmasta oikeaan tuli heti ekalla puhdas vaihto, mutta oikeasta vasempaan jouduttiin tekemään muutaman kerran uusiksi, kun se takaosa taas jäi :( Mä jotenkin onnistun sähläämään rytmityksen siinä vähän pieleen ja alkoi Doriskin jo vähän väsähtää. Puhdas vaihtokin tuli vähän yllättäen vasta pääty-ympyrällä, kun se ei ensin vaihtanut avusta ollenkaan ja sitten vaihtoi vaikka mä mielestäni en antanut vielä edes uutta apua, mutta koska se teki puhtaasti sen, kehuttiin kuitenkin ja lopetettiin siihen.

Anteeksi taas kehno kuvamateriaali, mutta tässä Doris töiden jälkeen... ;)

Tosi tehokas valmennus oli taas, hiki tuli molemmille ja paljon jäi kotiläksyjä tehtäväksi. Toivottavasti kelit sallisi jo kohta ratsastaa kotimaisemissakin, ettei aina tarvitsisi lähteä maneesille harjoittelemaan niitä kotiläksyjä...

Taivutuksia

Sunnuntaina käytiin maneesilla, kolmen vapaan jälkeen. Oli taas niin ihanaa, kun pystyi kääntämään ja ratsastamaan eteen. Tiedä sitä kuinka fiksua se oli, mutta aika hikitreeni siitä sitten kuitenkin tuli. Alkuun "taisteltiin" kovasti taas taipumisen kanssa ja siitä, että otetaanko takaosa mukaan vai saako mennä vaan pikkusievästi...

Aloitettiin ympyrällä ja koska tuntui, ettei taivututus oikein tahtonut mennä läpi, tein ympyrän sisään pienempiä voltteja. Voltilla Doris mielellään koitti huijata taivutuksessa siirtämällä takaosan ulos voltilta. Tällöin taivutuksen idea tahtoi luonnollisesti kadota, eli  tässä tapauksessa se oli muistutus ratsastajalle ulkopohkeen merkityksestä. Toki ei sekään takaosalle huonoa tee, että se "väistää" voltilla ulos, mutta tällöin venytys tulee takaosaan kuten väistössä, eli sivulle vieviin lihaksiin. Tätä en kuitenkaan tällä kertaa tavoitellut alussa, vaan enemmän kylkien venyttelyä. Nyt kun olen saanut sen tällä tavoin kyljistään läpi, on Dee tuntunut olevan kokonaisvaltaisemmin pehmeä ja läpi ylipäätään. Sen jälkeen myös väistötkin on tuntuneet helpommilta. Näiden taivuttavien volttien aikana ratsastin siis kaulaa liiotellusti taivutettuna ja irrottelin hevosta sisäohjalla, tavoitteena saada se pehmeämäksi. Tärkeää on, ettei sisäohja vedä taakse, vaan vie sivulle ja että pohje on lähellä ja hevonen liikkuu reilusti samalla eteen. Kun taivuttaa liiotellusti voi välillä myös vähän hellittää ulko-ohjasta, jotta jättää hevoselle tilaa venyä ulkokyljen kanssa.

Kovin kaunista ei se yhteistyö ollut, mutta kyllä se taas pikkuhiljaa alkoi sujua. Tamma oli välillä vähän tamma ja työnteko ei oikein tahtonut kiinnostaa. Se vastusteli välillä nostamalla pään ylös ja juoksemalla alta pois, mutta tässäkin kohtaa aina koittaa vaan itse olla rauhassa ja pitää käden alhaalla ja kaikesta huolimatta pitää pohkeen kiinni, eikä aina ratkaista asioita vain hidastamalla käyntiin, mikä useimmiten on ratsastajan ratkaisu tälläisissa tilanteissa. Tuli sieltä sitten muutama kohtuullinen pätkä ravia, kun pääsin suoristamaankin. Tein vielä vähän ravissa ja laukassa vastataivutuksia ja myös pätkät vastalaukkaa molempiin suuntiin. Vasemmalle vastalaukka on kyllä selkeästi vaikeampaa, joten sitä täytyy tässä talven aikana muistaa treenailla. Doris myös mielellään jää vastalaukassa vähän pohkeen taakse, joten siinäkin on parannettavaa, mutta täytyy jättää siksi vastalaukkaa treenitkin hyville pohjille, että uskaltaa vähän spurttailla siinäkin.

Aika paljon siis on asioita, joita harjoitella. Toivottavasti saadaan hyvä perustyö nyt tehtyä, silloin muutkin palaset kyllä loksahtaa kohdalleen! :)

Loistava otos jostain aiemmalta maneesikeikalta :P

Maanantai menikin sitten vaan hoidellessa, kun ei oikein kävelyttäminenkään ollut mielekästä, tiellä olisi ollut pimeää ja kenttä on edelleen todella jäässä. Koitimme vähän rikkoa jään pintaa, muttei meidän kentän lana oikein ollut riittävän painava, eikä tarpeeksi terävä siihen hommaan. Pitänee vähän opiskella jostain, mitä kentälle voisi tehdä. Suolaa toki, mutta sitä menisi kyllä aika paljon ja onko siitä sitten hyötyä, jos/kun lunta taas tulee... Se on kuitenkin fakta, ettei parista ratsastuskerrasta viikossa oikein ole hyötyä kenellekään. Torstaina on pitkästä aikaa valmennus, eli sitä ennen on pakko käydä vielä maneesilla, varmaankin keskiviikkona. Tänään en taida ehtiä käymään tallilla ollenkaan :/

Jännitystä ja jännittämistä

Noniin, nyt se talvi sitten taas näyttää parhaita puoliaan. Kentälle voi mennä, jos hevosesi sattuu omistamaan erinomaiset luistelutaidot ja hyvät luistimet... :/ Nyt on siis ollut pari päivää pakkovapaata, kun ei maneesillekaan ole ehtinyt, mutta keskiviikkona ratsastin edellisen kerran, silloinkin lipsui jo pari kertaa, vielä kuitenkin pysyttiin pystyssä. Doris olikin ihan hyvä, tein vähän vastataivutuksia ravissa, jonkin verran voltteja, kun se ensin tahtoi taas olla vähän jäykkis. Johtuiko jäykkyys pohjasta vai edellisenä päivänä sattuneista tarhassa riekkumisista (ja takajaloissa olevista haavoista, jotka "ihanasti" ovat turvottaneet molemmat takaset), niin en osaa varmaksi sanoa. Kuitenkin sain Deen melko nopeasti taas taipuisaksi. Laukassa tein jatkumona vastataivutuksille vastalaukkaa, melko rauhallisessa temmossa ja aika matalassa muodossa, eli ihan jumpan vuoksi. Laukka on nyt ollut kaikenkaikkiaan aika paljon parempaa, mutta kyllä mä edelleen odotan niitä aikoja, kun pohja on taas sellainen, että Deekin uskaltaa vähän liikkua vapautuneemmin.

No juuri kun olin jo lopettelemassa, kun hevonen tuntui hyvältä ja rennolta, tulikin sitten mikälie ufojen hyökkäys! Kesken laukan tamma pysähtyi kuin seinään nähtyään jotain pikku-ukkoja kentän ulkopuolella ja harvinaista kyllä, se ei juurikaan rentoutunut tämän jälkeen, vaikka pyrin vaan ratsastamaan normaalisti  ja taivuttelemaan loppuverkaksi. 15 min jälkeen en jaksanut taistella, vaan tyydyin vaan puoliksi rentoon hevoseen. Pimeä, yksin, kello kahdeksan illalla, joskus vaan pitää luovuttaa, vaikka se luonteen päälle käykin. Onneksi hevonen elää hetkessä (ainakin yleensä) ja mä toivon, että seuraavalla kerralla ne ukkelit kentän reunalta on menneet takaisin sinne mistä tulivatkin.

Doris on yleensä aika rohkea ja vaikka se kohtaisikin jotain jännää, niin se ei yleensä kovin pitkäksi aikaa jännity. Sen vuoksi sen kanssa on mukava käydä kisoissakin, koska vaikka se saattaa kerran tuijottaa tuomaripöytää tai koristekukkia, niin useimmiten radalla se on kuitenkin tosi rento. Jopa liian rento, suurin ongelma meidän radoilla tähän asti onkin ollut se, ettei energiaa hevosessa ole ollut riittävästi. Syy tähän kyllä löytyy, niinkuin yleensä aina, sieltä satulan päältä. Mulla on ollut jotain ihme ratahalvaantumisia havaittavissa, eli jään puristamaan kokonaisvaltaisesti, sekä jalalla, että kädellä. No viisas hevonenhan ei siinä kohtaa mihinkään liikukaan. Ratsastajan fiilis vaikuttaa kyllä hevoseen tosi paljon, aina. On varmasti olemassa hevosia, jotka kuljettavat ratsastajansa läpi radan, vaikkei ratsastaja niin rento olisikaan, mutta Doris ei kyllä kuulu siihen kategoriaan. Toisaalta ihan hyvä, koska yleensä semmoiset hevoset, joissa on vähän sitä "kuljettimen vikaa", eivät välttämättä ole kuitenkaan niitä loisteliaimpia. Mielikuvaharjoittelua täytyisi kyllä opetella tämän treenikauden aikana.

En pidä itseäni kovana jännittäjänä, mutta onhan kouluratsastus aika masokistinen laji, koska siinä asettaa itsensä arvosteltavaksi, joten on luonnollista että vähän jännittää. Minun kohdallani kilpaileminen tarkoittaa myös vuosien työni avostelua, koska ratsastan itse kouluttamallani hevosella. Vaikka joskus on vaikeaa niellä arvostelut sellaisenaan, on niissä kuitenkin useimmiten ihan perusteet tietyille pisteille. Tuomari arvoi kuitenkin vain sitä hetkeä, jonka se itse juuri silloin näkee. Vaikka kuinka osaisi kotona piffit ja paffit, niin rata on rata, vain noin viisi minuuttia aikaa kiteyttää sen hetken osaaminen. Siksi on tärkeää, että kotona asiat, joita radalla esittää, sujuisivat helposti. Ei kannata viedä arvosteltavaksi jotain, joka saattaa onnistua tai silloin on ainakin osattava ottaa pahaltakin tuntuva kritiikki vastaan. Toki silloin tällöin kannattaa hakea myös ratarutiinia, mutta se kannattaa tehdä pienemmissä seura- tai harjoituskilpailuissa ja vaikkapa astetta helpommissa luokissa, kuin on suunnitellut oikeasti kilpailevansa ja vaikkapa varsinaisen kilpailun ulkopuolisena. Ja aina, kun kilpailee kouluratsastuksessa, täytyy muistaa, että kyseessä on arvostelulaji ja tuomaritkin ovat ihmisiä. Kaikki ei vaan voi tykätä kaikista. Joskus koittaa myös se päivä kun juuri teistä tykätään! :)

Kaksi hyvää askelta

Usein valmentaessani puhun niistä kahdesta hyvästä askeleesta. Ne ovat syy, miksi tätä jaksaa tehdä. Varmasti aika raadollista niiden mielestä, jotka eivät ole koskaan ratsastusta tai mitään vastaavaa urheilulajia harrastaneet. Vain kaksi hyvää askelta? Tuhansista ja sadoista askelista, joita ratsastuskerralla kokee, vain kaksi on hyvää? No voihan niitä enemmänkin olla, mutta joskus voi olla viikkoja, ettei koe edes niitä kahta. Silloin se raadollisuus nimenomaan tulee esiin. Kyra K. puhuu mansikkahillosta, eli ratsastus on tunne, jota ei voi selittää sellaiselle, joka sitä ei koskaan ole kokenut. Mansikkahillolla Kyra siis tarkoittaa vertauskuvallisesti sitä, että jos joku ei ole koskaan maistanut mansikkahilloa, on sen makua kovin vaikeaa selittää, koska jokainen kuitenkin maistaa sen eritavalla.

Ne kaksi askelta myös muuttavat muotoaan kehittymisen myötä. Hillon pitää seuraavalla kerralla maistua vielä enemmän mansikalle. ;) Jos haluaa kehittyä ratsastuksessa ja kehittää hevostaan, tämä on tietenkin itsestäänselvyys. Mitä ne kaksi askelta sitten ovat? Toiselle se takoittaa sitä, että hevonen liikkuu eteenpäin itse, toiselle sitä, että se myötää oikein. Jollekin se on kaksi ilmavaa piruettiaskelta. Meille se tarkoitti eilen illalla kahta raviaskelta, jossa Doris kantoi itsensä, oli pehmeästi pohkeen edessä ja raviaskeleissa oli ilmaa ja joustoa, jonka kyllä tiedän löytyvän sen kapasiteetista, mutta nämä asiat ovat olleet pitkään hukassa.

Mistä ne kaksi askelta löytyivät? Aloitin eilen itseasiassa juoksuttamalla Deetä muutaman kierroksen ravissa, koska tarhassa oli sattunut pieni äksidentti ja jalkoihin oli tullut vähän osumia. Tarkistin siis ensin, että se liikkui puhtaasti ja sitten kapusin selkään. Tokihan selästä käsin tuntee epäpuhtauden, mutta ei maastakäsin katsomisesta haittaakaan ole. Ja kun ratsastaa paljon yksin, on silloin tällöin miestäni hyvä myös katsoa maastakäsin hevosen liikkumista, jotta osaa yhdistää tunteen siihen miltä se näyttää. Tämän vuoksi videoiminen on ehkä parasta (ja mulle harvinaista) herkkua yksinratsastavalle tai ylipäätään tavoitteelliselle ratsastajalle.

(kuva on ikuisuuden vanha, mutta teemaltaan ainakin talvinen.. ;) )

Aloitin taivuttelemalla molempiin suuntiin käynnissä, ja sitten sama ravissa. Liioittelin taivutuksen kanssa, että sain lavat irti molempiin suuntiin. Deellä on ollut tapana jäädä mielellään makaamaan kädelle ja siitä mulle on kehittynyt tapa jäädä kantamaan sitä kädellä. Tästä ollaan nyt erityisesti koitettu päästä pois ja valmentaja on nimenomaan laittanut meidät tekemään paljon taivutuksia ja vaihtelemaan usein suuntaa. Kun vaihtaa usein suuntaa on pakostikin tultava elävämmäksi käden kanssa, jottei tyydy vain roikkumaan suussa kiinni... Vakaat käden on hyvä asia, mutta mä olen vaan onnistunut viemään sen asian väärälle levelille. :/ Ja toinen iso ongelma on ollut liika taaksepäinratsastus. Eli nyt siis aloitan ratsastuksen niin, että saan hevosen liikkumaan eteen, kuten eilenkin. Tosin nyt kun pohja ei ole sama kuin kesällä tai maneesiolosuhteissa, on tyydyttävä vähän vähempään. Valmennuksissa mennään välillä vähän jopa ylitemmossa, että saadaan takaosa liikkeelle, sitä ei meidän kentällä juuri nyt voi tehdä, ettei mennä nurin. Tätä kautta sain Deen toimivaksi, istuin alas harjoitusraviin, josta tein muutamia käynti-ravi siirtymisiä, pitäen pientä taivutusta yllä. Siitymisissä tamma meinasi tulla hetkellisesti taas vähän vahvaksi, joten jatkoin edelleen taivutellen ja pidin oman käden enemmän irrottavalla linjalla siirtymisten läpi ja se toimi. Sain muutaman hyvän pehmeän siirtymisen ja sitten jatkoin laukassa.

Koska pohja ei ole nyt tosiaan paras mahdollinen, en työskentele kentällä kovin pitkiä pätkiä laukassa. Lähinnä tein muutamia nostoja ja koitin saada nostot ja laukan mahdollisimman energiseksi, nopeammalla omalla pohkeella. Laukasta siirryin aina raviin. Laukan jälkeen ravi on usemmiten parasta, koska hevonen jää helpommin pohkeen eteen, koska se pyrkii jo luonnostaan enemmän eteen. Pari tasapainottavaa puolipidätettä laukan jälkeen ja silloinhan ne meidän kaksi askelta tulivat! Se tunne, kuin istuisit pilven päällä... :) Sitten vaan suuret kiitokset hevoselle ja loppukeventelyt. Taas jaksaa jatkaa, vaikka toivottavasti seuraaviin kahteen askeleeseen ei mene viikkoja, vaan vaikkapa ennemmin tunteja ;)

Minun päiväni, minun ongelmani

Miten päiväni kuluvat?

Mun päiväni ovat usein melko samanlaisia. Aamupäivät olen kotona Een kanssa (pienempi poikani), iltapäivisin tai alkuillasta lähden tallille, jossa ratsastan, pidän valmennuksia, ratsastan ehkä muiden hevosia ja teen vähän tallihommia.

Viikonloput ovat sitten erilaisia, yleensä pyrin pitämään hevosettoman päivän vähintään kerran viikossa, joten viikonloppuna toinen päivä on pyhitetty perheelle, poisluettuna valmennus/kisaviikonloput, toisena päivänä menen yleensä tallille heti aamusta, ratsastan Deen ja loppupäivän koitan olla kotona. Viikonloppuisin en yleensä valmenna, koska olen kuitenkin kaikki arki-illat menossa, niin joskus pitää myös rauhoittua.

Doris liikkuu 5-6 päivänä viikossa. Yleensä olosuhteiden pakosta menen kentällä, pitäisi käydä useammin maastossa, mutta jos on pimeää, niinkuin tässä maassa tähän aikaan vuodesta yleensä on, niin maastoilu väistämättä jää vähemmälle. Kerran tai kaksi viikossa on tarkoitus ehtiä käymään maneesilla, jotta pääsee tukevalla pohjalla treenailemaan. Tällä hetkellä kun ei taloudellista mahdollisuutta maneesitallilla asumiseen ole. Mutta hyvin pystyy soveltaen treenaamaan tälläkin tavalla. Kun maa on jäässä, tehdään käyntijuttuja, missä on niissäkin omat haasteensa, kun vaan käyttää mielikuvitusta harjoitteluun.

Miten harjoittelen ja mitä?

Tyypillinen ratsastus kentällä käsittää meillä yleensä taivuttelua, siirtymisiä, siirtymisiä ja taivuttelua. Perusratsastusta. En tiedä mitään parempaa tapaa harjoittaa perusratsastusta, kuin siirtymiset ja niitä jaksan opettaa valmennettavillenikin varmasti heidän kyllästymiseen asti. :D Ja mitä kauemmin olen lajia harrastanut, sitä enemmän olen oppinut sen, ettei oikotietä ole. Jos hevonen ei toimi siirtymisissä, ei taivu, ei ole tasaisella tuntumalla, pohkeen edessä, on mitään muutakaan turha yrittää saavuttaa. Teknisesti Doriskin osaa paljon asioita, mutta en ole tehnyt sen kanssa "temppuja" kuukausiin, koska se ei vain ole ollut ratsastettu läpi. Dee on mielellään hidas pohkeelle ja koska omat jalkani ovat kovin hitaat, on sen nopeammaksi ratsastaminenkin oma haasteensa, mutta parempaan ollaan menossa. Ensimmäisen kerran pitkiin aikoihin tein muutamia yksittäisiä vaihtoja pellolla viime viikonloppuna, koska ensimmästä kertaa kuukausiin (tai jopa vuosiin) tunsin, kuinka laukka rullasi ja koko hevonen eteni siinä omalla moottorillaan ja, tadaa, vaihdot olivat puhtaita. Kuinka helppoa onkaan tehdä laukanvaihto, mutta kuinka vaikeaa onkaan tehdä oikea laukanvaihto, puhtaasti?

Jostain syystä, viimeisen parin vuoden aikana Doris oppi jättämään takaosansa jälkeen vaihdoissa. Vain puoli askelta, mutta siis yli puoliaskelta liikaa. Suurin virhe, mitä vaihdossa voi olla, on se että takaosa jää jälkeen. Ja myös ylivoimaisesti vaikein korjata. Tänä vuonna, en ole juurikaan harjoitellut vaihtoja, ainakaan yksinäni. Parinkin eri valmentajan kanssa, mutta mitään mullistavaa apua en näistä kerroistakaan saanut, vain vahvistusta sille, että ongelma on ja se pitää korjata. Mutta sen opin, etten edelleenkään voi mennä valmennukseenkaan vain korjaamaan laukanvaihto-ongelmaani, koska jos hevoseni ei liiku eteen, eikä laukka rullaa, ei ongelmaa voi korjata. Pitää mennä syvemmälle, saada hevonen pohkeen eteen. Nyt se idealamppu on syttynyt ja kiitos kuuluu uudelle valmentajalle, jonka tunneista olen saanut jo kahdella kerralla irti enemmän kuin mistään muusta vuosiin. Valmentajia on monenlaisia, enkä usko että kukaan työkseen valmentava on huono, mutta kukaan valmentaja ei sovi kaikille. Jokaiselle löytyy oma tyyli, oma tapa opettaa ja oppia. Pitää vaan löytyä sopivat kemiat ja toimintatavat. Onneksi löysin omani. :)

Ensimmäinen ikinä

Aivan uusi blogi, täysin uusi bloggaaja. Blogimaailma on mulle melko vieras, mutta opetellaan. Mä olen aina ollut huono pitämään päiväkirjaa, mutta josko sitä näin "aikuisena" jo osaisi ja saisi samalla jotain järjestelmällisyyttä tekemiseen, kun kirjoittaa asiota myös ylös.

Kuten otsikko kertoo, tulee blogin pääasiana olemaan kouluratsastus, hevoset, kouluratsastuksen treenaaminen ja toivottavasti myös kilpailut. Blogin tähti on puoliveritammani Doris, jonka kanssa meillä on yhteistä taivalta takana jo aika monta vuotta. Matka tähän päivään on ollut täynnä iloa, surua, hikeä ja kyyneleitä, mutta jokin tässä hommassa edelleen viehättää, kun vielä jaksaa lähteä tallille ja kavuta selkään.

Oma elämäni pyörii hyvin pitkälti hevosten parissa, koska olen hevosalan "puoliammattilainen", eli tällä hetkellä en virallisesti ole alan töissä, mutta koulutus ja yrittäjähaaveet on olemassa. Nyt olen vielä hoitovapaalla, yritän sovittaa yhteen perhe-elämän ja hevostelun, joka on tosi haastavaa. Minulla on kaksi lasta, joista vanhempi on jo koululainen, nuorempi vasta oppinut kävelemään, mutta on jo tosi ahkera tallilainen (halusi tai ei... :) ).

Toivon, että saan tänne silloin tällöin myös kuvia ja videoita, mutta koska usein treenaan yksin ja vielä lapsi mukana tallilla, eikä minulla tällä hetkellä ole kovin vakuuttavaa kuvauskalustoakaan itselläni, joudun valitettavasti usei tyytymään jo olemassa olevaan kuvamateriaaliin.

Tästä se lähtee, kiva jos joku jaksaa lukea! :)